Makoilin synnyinkotonani, veljeni vanhassa huoneessa ja kirjahyllystä pisti silmiin Juha Vuorinen: Juoppohullun päiväkirja! Tiesin, mistä aloittaa yli sadan kirjan urakka! Tämä teos löytyi Keskisuomalaisen listalta.

Juha Vuorinen ei ollut minulle entuudestaan täysin vieras kirjailija. Väistämättä hänen teksteihinsä ja on törmännyt lainauksissa,  niin netissä, radiossa, lehdissä kuin televisiossakin. Kokonaista kirjaa en kuitenkaan ollut aiemmin lukenut, osasin vain olettaa suunnilleen minkälaista tavaraa on luvassa.

Kirjan alku lupasi vähän ehkä liikaakin hauskuutta. Juoppohuumori osui ja upposi ja nauroin katketakseni keskellä yönä olohuoneessa, samaan aikaan, kun mieheni ja tyttäreni yritti nukkua huoneissaan. Miten voi ihminen nauraa niin paljon sille, että joku kirjoitettu hahmo hyppää uima-altaan sijaan suoraan laattalattialle?! Aloin epäillä omaa mielenterveyttäni, mutta tajuttuani Juoppohullu-fanien määrän ymmärsin myös, että olen sittenkin ihan tavallinen.

Kirja vei kyllä mukanaan ja pelottavan paljon teki mieli sukeltaa alkoholivoittoiseen maailmaan. Mite yksinkertaista elämästänauttiminen voi parhaimmillaan olla! Ja miten helppoa on olla oma itsensä, kun on vaan! Menttaaliharjoitukset saivat kuitenkin näin kotiäitinä riittää. Hyvä niin, sillä osa jutuista oli siinä rajoilla lähdenkö yökylle itsekin! Jutut olivat kaikessa älyttömyydessään todentuntuisia. Pystyin hyvinkin kuvittelemaan pikku-Juhan paikalle eräänkin nuoruuden tuttavuuden, joilla jo silloin meni aika lujaa. Eräitten tarinoiden kohdalla oli tosin täysi työ olla kuvittelematta kerrottua sen enempää... Taito se on paskanjauhannan taitokin!

Koukkuun jäin ja kirjastosta pitäisi käydä kaivamassa sarjan toinen teos. Kolmas ja neljäs löytyvät onneksi sieltä velipojan tutusta hyllystä. Teksti oli sujuvasti luettavaa ja turha kapulakielisyys sekä häiritsevät kieliopillisuudet unohtui sopivasti ja auttoi virittäytymään tunnelmaan. Oli se sitten hyvä tai huono asia... Kirjan lopun lähetessä kävi mielessäni, että oliko Vuorisella pelko ettei Juoppohullu toista päiväkirjaa koskaan julkaisisi. Tuntui siltä, että yksiin kansiin oli pyritty lykkäämään kaikki mieleentullut ja jopa keskeneräisetkin tarinan alut. Myös toistoa oli jonkin verran ja sekoitin jo itse, että luinkohan jo tämän jutun va i en. Korkeat pisteet kuitenkin kirjalle annan, sillä likainen huumori puri ja kirja oli nopeasti kahlattu läpi! Toivottavasti pikku-Juhan tarinat on yhtä viihduttäviä sarjan jatko-osissa!